
Kolmannen kerran järjestettyä FillariFestaria suosi viime vuoden tapaan aurinkoinen sää. Kahden päivän aikana lukuisa joukko ihmisiä - vauvasta vaariin - vieraili festarin neljässä eri tilaisuudessa eri puolilla Mellunkylää. Järjestäjät arvioivat FillariFestarin tämän vuoden kokonaskävijäimäärän olleen n. 2500 - 3 000 kävijää.
Perjantaina 21.5. järjestetty, Suomen vanhimpiin lastenfestareihin lukeutuva Skidirock onnistui jälleen kerran yli odotusten ja yleisöä oli lähes parisen tuhatta. Paitsi lavaohjelma monine esiintyjineen, niin myös mm. Lasten liikennekaupunki kiinnosti lapsia. Skidirock on lajissaan kerrassaan mainio tapahtuma ja Helsinkiä ei viime vuosina ole liemmälti hemmoteltu tämän tyyppisillä lastentapahtumilla.
Lauantaina 22.5. lähti polkupyöräkulkue, jossa oli puolisentoista sataa pyöräilijää, polkemaan Senaatintorilta Itäväylää ja Kehä 1:stä pitkin Mellunkylän Kivikossa sijaitsevaan Ylläs-Halliin, jossa järjestettiin FillariFestari -päätapahtuma. Järjestäjät ja viranomaiset saivat kulkueen osallistujilta runsaasti kiitosta hyvin organisoiduista pyöräilytempauksesta.
Ylläs-Hallissa järjestetty FillariFestarin päätapahtuma oli vuorostaan mukava tapahtuma, jossa oli tasokkaiden livebändien lisäksi mm. liikenneturvallisuusjärjestöjen infopisteitä, fillariesittelyjä, polkuautoja, pomppulinna, Tammisalon VPK:n paloauto jne. Saman aikaisesti Ylläs-Hallissa oli käynnissä VO2 urheilumakasiiniohjelman ja Ylläs-Hallin yhdessä järjestämä hiihdon 24 tunnin maailmanennätysyritys.
- Liekö syynä ollut lauantain runsas tapahtumatarjonta eri puolilla Helsinkiä, taivaan rannalla uhitellut saderintama tai tapahtumapaikan syrjäinen sijainti Kivikossa, Ylläs-Halliin odoteltiin kuitenkin runsaampaakin yleisömäärää. -Järjestäjät päättivät tapahtuman päätteeksi miettiä syksymmällä, voitaisiinko tapahtumaa kehittää edelleen ja miten saada se entistä kiinnostavammaksi. -Joka tapauksessa maailman ainoa hiihtohalli Kivikossa on näkemisen ja vierailun arvoinen paikka. Vaikka fillaritse.
Musikantit Heippa kaikille. Tässä muutamia vastauksia kysymyksiinne. 1. Musikanteilla on suomenkielistä t .. 7.5.2012 21:27
Kohtuutta keskusteluun Lapsiperheet on aina valittamassa rahanpuutteestaan. Ihmettelen miksi. Nytkin on Mellunkylässä us .. 6.5.2012 14:23
Mia Samaa mieltä Jeen kanssa ja vielä kun 12.6. Kontulassa esiintyy yksi Suomen suosituimmista lasten .. 4.5.2012 06:37
Jee! Kivaa kun järjestetään kunnolla tapahtumia tässäkin osassa Helsinkiä! Tosi kivaa kun lapsille on .. 4.5.2012 00:41
Ei vaan ole varaa Samaa mietitty meidänkin perheessä. Tyttäreni olisi innostunut harrastamaan, mutta ei meillä kyl .. 4.5.2012 00:37
|
Tuokiokuvia Mellunkylästä Aikaisemmat videot |
Seuraavan aluefoorumin aiheena 24.5. kaupunkisuunnitteluviraston uudet suunnitelmat ja korkeakoulun merkitys Itä-Helsingille päivitetty 14.5.2012
Uusi Mellunkylä -lehti jaossa toukokuun alusta lähtien päivitetty 30.4.2012
Lastenkulttuurikeskus Musikantit sai Lapsen rinnalla -palkinnon päivitetty 28.4.2012
Piispa Irja Askola koki vierailun Mellunkylään avanneen näyn tulevaisuuden kirkkoon päivitetty 27.4.2012
Maksuttomat Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012 päivitetty 22.4.2012
Maksuttomat Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012 päivitetty 28.4.2012
Vapputilaisuus Mellarissa 28.4. päivitetty 25.4.2012
Torstaina 19.4. Mellunkylän aluefoorumi päivähoidosta Kurkimäessä päivitetty 5.4.2012
Kissoja ja abstraktioita Kontupisteessä päivitetty 3.4.2012
Stoan tuottajat tapaavat asukkaita Mellunkylässä 27.3. päivitetty 25.3.2012
Taideapurahoja haettavissa taideteollisuudelle, kirjallisuudelle ja kuvataiteelle päivitetty 18.5.2012 14:52
Ala-asteen oppilaat piristivät satamaa päivitetty 18.5.2012 10:50
Design-katua esitellään videolla päivitetty 18.5.2012 05:10
Rädyn esitys yhdistää sosiaali- ja terveystoimia palvelukokonaisuuksiksi päivitetty 16.5.2012 15:52
Kirjastot ja terveysasemat kiinni helatorstaina päivitetty 16.5.2012 15:34
Sokoksen tavaratalon katolta on pudonnut palasia alas päivitetty 18.5.2012 14:49
Kaupunkipyörät juuttuivat byrokratian rattaisiin päivitetty 18.5.2012 14:22
Hietaniemen kesäkuinen On The Beach peruuntuu päivitetty 18.5.2012 14:01
Jakki-tursas ennustaa Suomelle kiekkokultaa päivitetty 18.5.2012 13:55
Design-katua esitellään videolla päivitetty 18.5.2012 13:10