
Kontulan ostarin Kontula -aukiolla järjestettiin viime lauantaina ensimmäistä kertaa maksuton, monikulttuurinen EtnoFestari.
Aurinkoinen ja lämmin keli suosi uutta tapahtumaa. Yleisöä oli ensi alkuun vähänlaisesti, mutta kuten järjestäjät ennakoivatkin, tapahtuma-aukio alkoi täyttymään myöhemmin iltapäivällä karjalalaisen Santtu Karhun, Pelle Miljoonan ja meksikolaisen Polka Madresin esiintymisten myötä. Alustavien arvioiden mukaan tapahtumaa seurasi päivän mittaan lopulta lähes 2 000 henkeä.
Tapahtuma käynnistyi puoleltä päivin riemastuttavilla Lasten kulttuurikeskus Musikanttien -esityksillä. Tämän jälkeen europalamentaarikko Sirpa Pietikäinen piti lyhyen ja nasevan tervehdyspuheen, jota seurasi hiljaisen keskittynyt Baji ry:n taiji & bajii -esitys Lü Baochunin johdolla. -Mellunkylässä asuva, alunperin Sisiliasta kotoisin oleva Luca Cannavo Sisiliasta vuorostaan toi tuulahduksen italialaista laulukulttuuria tapahtumaan. Luca on komeaääninen laulaja, josta tullaan tulevaisuudessa kuulemaan varmasti lisääkin. -Seuraavina esiintyneet hiphop-ryhmät BX (Tansania, Suomi) ja Flowtastic (Nigeria, Suomi) osoittautuvat kummatkin yllättävän tasokkaiksi alansa edustajiksi. Myös heille voi povata valoisaa tulevaisuutta. -Venäjän Karjalasta, Petroskoista tuleva ja karjalan kielellä laulava Santtu Karhu Talvisovat -bändinsä kanssa oli tapahtuman kiinnostavimpia bändejä taitavasti sovitettuine biisineineen ja näillä näkymin heitä tullaan kuulemaan uudestaan KontuFestarissa 15.8., kuten myös Pelle Miljoonaa, joka EtnoFestarissa heitti yleisöön menevän, intensiivisen soolokeikan. KontuFestarissa Pelle tulee esiintymään Unabomber -yhtyeensä kanssa. -Tapahtuman päättäneen, meksikolaisen Polka Madre -yhtyeen aloittaessa oman riehakkaan shownsa, aukio täyttyi yleisöstä ja lavan edessä nähtiin kymmeniä ihmisiä tanssimassa yhtyeen tahdissa. Polka Madresin "polkkapunkiksi" nimitetyn musiikin myötä ensimmäinen EtnoFestari sai iloisen loppuhuipennuksen. EtnoFestarin juontajana toimii monipuolinen dj Rahim.
Tapahtuman järjesti KontuKeskus ry yhteistyössä maahanmuuttajien, asukasjärjestöjen ja eri viranomaisten kanssa. Mukana menossa oli myös Kontulan ostoskeskuksen yrittäjäyhdistys. Järjestäjien mukaan järjestelyt sujuivat hyvin, vaikkakin ilmoittautumisestaan huolimatta paikalle jäi saapumatta mm. yksi vietnamilaiskatukeittiö jne. -Järjestäänkö EtnoFestari jälleen ensi vuonna, se selvinnee vuoden loppuun mennessä. Nyt nähdyn ja koetun perusteella, tällaisia monikulttuurisuutta edistäviä tapahtumia voisi järjestää paitsi Kontulassa, niin myös muillakin Helsingin maahamuuttajavoittoisilla esikaupunkialueilla.
Seuraava alueen festari onkin sitten tänä vuonna seitsemättä kertaa järjestettävä KontuFestari -ulkoilmatapahtuma. Tämän Itä-Helsingin suurimman tapahtuman ajankohta on lauantai 15.8. ja alustavan ohjelman perusteella luvassa on menoa ja meininkiä moneen makuun.
Fingerpori Kontulassa Vaalit ovat loppusuoralla, vihreät tempaisevat Kontulan ostarilla lauantaina näköjään Fingerpori- .. 2.2.2012 09:08
Marjut Jouko Kokkosen analyysi osui ja upposi oikein toden teolla. Aiemminkin Kokkosella ollut vastaavia .. 28.1.2012 19:33
Herbert W. Jouko Kokkonen esitti alueportaalissa sangen terävän analyysin vaalien ensimmäisen kierroksen tul .. 27.1.2012 22:21
Jari Eilinen telkkariväittely sen kertoi: Vanhempi Sauli Haavisto ja nuorempi Pekka Niinistö ovat kuin .. 27.1.2012 07:27
Eki ja sen friidu Toivomme Kontufestareille meidän ikäisten musaa. Itä-helsikil. ANNE ja OMAT POJAT taas kehiin. 26.1.2012 13:48
|
Tuokiokuvia Mellunkylästä Aikaisemmat videot |
Designpääkaupunkihanke: Millainen Mellunkylä on vuonna 2072? päivitetty 2.2.2012
Kolumni: Runsaat 40 prosenttia äänistä uusjaossa - herääkö nukkunut kolmannes? päivitetty 27.1.2012
Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys alkanut päivitetty 25.1.2012
Ensimmäisellä vaalikierroksella Niinistö ykkönen, Haavisto kakkonen Mellunkylässä päivitetty 24.1.2012
Presidentinvaalit tuovat loppuviikosta mm. Soinin, Arhinmäen ja Niinistön Kontulaan päivitetty 18.1.2012
Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2. päivitetty 3.2.2012
Kontulan Skeittihallissa Designpääkaupunki -viikonlopputapahtuma 3.-5.2.2012 päivitetty 2.2.2012
Vesalassa asuvan graafikko Margit Evertin näyttely Kontupisteessä päivitetty 1.2.2012
Haaviston presidentinvaalien kampanjatilaisuus Kontulan ostarilla 4.2. päivitetty 31.1.2012
Stefan Bremerin Helsinki-valokuvanäyttely avautuu Stoassa 2.2. päivitetty 27.1.2012
Guggenheim-selvitys saatavilla myös suomeksi päivitetty 3.2.2012 16:07
Vaikeat sääolot haittaavat koko joukkoliikennettä päivitetty 3.2.2012 11:55
Stadionin pysäköinninvalvontaa tehostetaan lauantaiksi päivitetty 3.2.2012 11:13
Jäänveistäjät saapuvat taas Korkeasaareen päivitetty 3.2.2012 10:11
Designviikonloppu tulee myös esikaupunkiin päivitetty 3.2.2012 10:09
WDC-vuoden kuvakisan ensimmäiset voittajat on nyt valittu päivitetty 4.2.2012 08:00
Tuhkasta nousee uusi ravintola Pukinmäkeen päivitetty 3.2.2012 19:00
Jääkiekon MM-liput kuumille kiville päivitetty 3.2.2012 15:45
Helsingin työkkärit uudistuvat rajusti päivitetty 3.2.2012 15:36
Lada-fanit eivät hyydy paukkupakkasillakaan päivitetty 3.2.2012 15:24