
Rinttarin huoltorakennus tulessa. Kuva Patrick Wikblad
Kontulan liikuntapuistossa sijaitseva puinen urheilukentän huoltorakennus tuhoutui sunnuntai-iltana 21.6. Palo sai alustavien tietojen mukaan alkunsa tahallaan sytytetystä ilmoitustaulusta, jonka kautta tuli levisi rakennuksen kattorakenteiden kautta yli 200 neliön rakennukseen. Hätäkeskus sai ensimmäisen ilmoituksen Rintinpolulta hieman ennen kello yhdeksää illalla. Pelastuslaitoksen tietojen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut palossa.
Parakki oli Helsingin kaupungin liikuntaviraston omistama ja siinä on toiminut vuodesta 2002 lähtien FC Konnun suosittu iltapäiväkerho Rinttari. Rakennuksessa sijaitsi myös FC Konnun varasto ja siellä on sijainnut osa liikuntaviraston kenttäteknisiä toimintoja, mm. urheilukentän ulkovalaistusta hoidettiin rakennuksesta käsin.
Paloa seurasi illan aikana eräiden arvioiden mukaan jopa toistatuhatta ihmistä. Syynä tähän lienee ollut palosta aiheutunut suuri savupilvi, joka useiden näköhavaintojen mukaan näkyi jopa kantakaupunkiin saakka. -Rakennus on ollut myös alueen ihmisille tärkeä, sillä 1960-luvun lopulla rakennettu huoltorakennus toimi useina vuosikymmeninä Kontulan urheilukentän pukuhuonetilana tuhansille paikallisille talven luistelijoille ja kesän futaajille. Kontulan kentän uusi huoltorakennus valmistui vuonna 1999, jolloin pukuhuonetoiminnot siirtyivät sinne.
Palon tuhojen kokonaissumman on arvioitu kohoavan noin 50 000 - 100 000 euroon.
Sonni En tiedä tuleeko myöhään, mutta käykää lukemassa ja ottakaa kantaa, ehkä asioihin voi vaikuttaa. .. 8.3.2010 21:42
Marjut harmillista etten pääse mukaan koska aihe olisi juuri oikea. Keskinäinen asuntojen vaihto on ollu .. 6.3.2010 19:45
Vieras Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina esityksen, jolla halutaan kumota Helsingin kaupungin asu .. 6.3.2010 06:15
Martti S Kävelin eilen 1,5, km ostarille kun bussit eivät kulje. Tuli mieleen, kuka korvaa kuukausilipusta .. 3.3.2010 06:27
Sauli On se kumma että esimerkiksi Kontulan, Kurkimäen, Vesalan, Kivikon ja Mellunmäen asukkaisiin kohd .. 2.3.2010 19:02
|
KontUn legendaarinen ottelu vuonna 1986 Aikaisemmat videot |
Lauantaina 13.3. Hyvän tahdon päivä Mellunmäessä päivitetty 11.3.2010
Tänään aluefoorumissa aiheena seniorikansalaisten asiat päivitetty 10.3.2010
Tällä viikolla kaupunkisuunnittelun asukasilta, aluefoorumi seniorikansalaisuudesta ja Hyvän tahdon päivä päivitetty 8.3.2010
Mellunkylän maaliskuu tapahtumia täynnä päivitetty 3.3.2010
Bussilakko päättyy päivitetty 3.3.2010
Maaliskuun tapahtumalista Kontulan ja Mellunmäen tilaisuuksista päivitetty 2.3.2010
Hyvän tahdon päivä Mellunmäessä lauantaina 13.3. päivitetty 22.2.2010
Kaupunkisuunnitteluviraston asukasilta Kontulassa 9.3. ja Mellunmäessä 15.3. päivitetty 21.2.2010
Kilpatanssikilpailu Helsingin yhteislyseossa 14.2. päivitetty 2.2.2010
Ystävänpäivä -tilaisuus 14.2. Kontulan ostarilla päivitetty 2.2.2010
Ilmanlaatu heikkeni talvella pakkasten vuoksi päivitetty 11.3.2010 13:22
Muusikot nousevat rasismia vastaan sunnuntaina päivitetty 11.3.2010 12:27
Ahtaajien lakko ei vaikuta matkustajaliikenteeseen päivitetty 11.3.2010 11:12
Kaupunginorkesteri viettää Gustav Mahlerin 150-vuotisjuhlaa päivitetty 11.3.2010 09:00
Talvisodan päättymisen 70-vuotismuistojuhla lauantaina päivitetty 11.3.2010 06:30