
Ihana Kivikko -tapahtuma järjestettiin 3.6.
Kivikossa sunnuntaina 3. kesäkuuta järjestettyä Iloinen Kivikko -tapahtumaa suosi hieno kesäsää. Kipinäpuistoon tuli viettämään kyläjuhlaa runsain määrin lapsia ja aikuisia Kivikosta ja lähiympäristöstä. Tarjolla oli tekemistä rumputyöpajasta hevoskyytiin.
Tapahtumassa oli mahdollista kirjoittaa nimensä YTV:n jätteenpolttolaitoksen sijoittamista Kivikkoon vastustavaan adressiin. Netissä http://www.adressit.com/ei_meille (adressiin) on kertynyt yli 700 nimeä.
Jätteenpolttolaitos on saanut Kivikon ja koko Kontulan alueen asukkaat liikkeelle. Laitoksen sijoittamista Kivikkoon vastustavat järjestivät 29. toukokuuta tapaamisen korttelitalo Nallissa. Tilaisuus osoitti, että asia koskettaa eri-ikäisiä ihmisiä. Monet Kivikon ja naapurialueiden asukkaat ovat ottaneet kirjoittaneet lehtiin ja ottaneet yhteyttä YTV:n, Helsingin kaupungin ja valtion virkamiehiin.
Tilaisuudessa todettiin myös, ettei puolueetonta tietoa suunnitelmista ole riittävästi tarjolla. YTV on esitellyt hanketta tuomatta kunnolla esiin jätteenpolttolaitokseen liittyviä ongelmia. Puutetta korjaamaan on perustettu sivusto, joka löytyy napsauttamalla http://www.viikki-kivikon-jatevoimala.net/ (tästä).
Jätteenpolttolaitoshanke ei ole ainoastaan Kivikon ongelma. Asia koskee myös Kontulaa, Kurkimäkeä, Myllypuroa, Viikkiä, Malmia, Jakomäkeä ja käytännössä koko Itä-Helsinkiä. Polttolaitoksen kaavailtu varoetäisyys on seitsemän kilometriä.
Häiriön sattuessa laitos voi tuprauttaa suodattamatonta elohopeaa, lyijyä, kadmiumia, dioksiineja, furaania ja karsinogeenisia pienhiukkasia ympäristöönsä, jolloin tarvitaan suojelustoimia tai jopa evakuointi ainakin tämän alueen sisällä. Kivikkoon sijoitetun laitoksen vaara-alueella asuisi 100 000 helsinkiläistä. Helsingin kaupungin liikuntalautakunta päätti 29. toukokuuta luopua Kivikkoon suunnitellun ampumaradan rakentamisesta. Päätökseen johtivat vuonna 2001 hyväksytyn ampumaradan hankesuunnitelman jälkeen voimaan tulleet rakentamismääräykset, viranomaisohjeet sekä rakennuskustannusten yleinen nousu. Kokonaiskustannukset olisivat kohonneet jopa kahdeksaan miljoonaan euroon.
Ampumaradan kustannusarvio on noussut niin paljon, ettei sen toteuttaminen Kivikkoon ole enää mahdollista. Samalla lautakunta päätti, että pääkaupunkiseudun yhteisen ampumaradan selvitystyö käynnistetään välittömästi. Selvitystyö toteutetaan vuonna 2009 ja siihen varataan 1,5 miljoonaa euroa. Rata rakennetaan Helsingin ulkopuolelle.
Musikantit Heippa kaikille. Tässä muutamia vastauksia kysymyksiinne. 1. Musikanteilla on suomenkielistä t .. 7.5.2012 21:27
Kohtuutta keskusteluun Lapsiperheet on aina valittamassa rahanpuutteestaan. Ihmettelen miksi. Nytkin on Mellunkylässä us .. 6.5.2012 14:23
Mia Samaa mieltä Jeen kanssa ja vielä kun 12.6. Kontulassa esiintyy yksi Suomen suosituimmista lasten .. 4.5.2012 06:37
Jee! Kivaa kun järjestetään kunnolla tapahtumia tässäkin osassa Helsinkiä! Tosi kivaa kun lapsille on .. 4.5.2012 00:41
Ei vaan ole varaa Samaa mietitty meidänkin perheessä. Tyttäreni olisi innostunut harrastamaan, mutta ei meillä kyl .. 4.5.2012 00:37
|
Tuokiokuvia Mellunkylästä Aikaisemmat videot |
Seuraavan aluefoorumin aiheena 24.5. kaupunkisuunnitteluviraston uudet suunnitelmat ja korkeakoulun merkitys Itä-Helsingille päivitetty 14.5.2012
Uusi Mellunkylä -lehti jaossa toukokuun alusta lähtien päivitetty 30.4.2012
Lastenkulttuurikeskus Musikantit sai Lapsen rinnalla -palkinnon päivitetty 28.4.2012
Piispa Irja Askola koki vierailun Mellunkylään avanneen näyn tulevaisuuden kirkkoon päivitetty 27.4.2012
Maksuttomat Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012 päivitetty 22.4.2012
Maksuttomat Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012 päivitetty 28.4.2012
Vapputilaisuus Mellarissa 28.4. päivitetty 25.4.2012
Torstaina 19.4. Mellunkylän aluefoorumi päivähoidosta Kurkimäessä päivitetty 5.4.2012
Kissoja ja abstraktioita Kontupisteessä päivitetty 3.4.2012
Stoan tuottajat tapaavat asukkaita Mellunkylässä 27.3. päivitetty 25.3.2012
Kesäliikunnassa akrobatiaa, sulkapalloa ja purjehdusta päivitetty 18.5.2012 14:59
Taideapurahoja haettavissa taideteollisuudelle, kirjallisuudelle ja kuvataiteelle päivitetty 18.5.2012 14:52
Ala-asteen oppilaat piristivät satamaa päivitetty 18.5.2012 10:50
Design-katua esitellään videolla päivitetty 18.5.2012 05:10
Rädyn esitys yhdistää sosiaali- ja terveystoimia palvelukokonaisuuksiksi päivitetty 16.5.2012 15:52
Jalkapallon ilta Myyrmäessä kuivuu puoleen päivitetty 18.5.2012 16:00
Helsingin keskustakirjaston näyttely saa lisäaikaa päivitetty 18.5.2012 15:37
Sokoksen tavaratalon katolta on pudonnut palasia alas päivitetty 18.5.2012 14:49
Metro: Kaupunkipyörät juuttuivat byrokratian rattaisiin päivitetty 18.5.2012 14:22
Hietaniemen kesäkuinen On The Beach peruuntuu päivitetty 18.5.2012 14:01