Artistiesittelyt 2013



KontuFestari 2013 on kansainvälisempi kuin koskaan aikaisemmin. Tuttujen kotimaisten esiintyjien, mm. Tuomari Nurmion ja Spugetin, 
Notkea Rotta All Starsin ja Pelle Miljoona Unitedin  lisäksi tapahtumassa esitellään laajemminkin eurooppalaista kulttuuria peräti kuudesta eri maasta. 

Dumari ja Spuget


Tuomari Nurmio on paitsi suomalaisen rockmusiikin keskeisimpiä biisintekijöitä ja vaikuttajia, myös eräs uudistumiskykyisimmistä esiintyjistä. Tuomari Nurmion hahmo on paradoksien täyttämä: korkeakirjallinen kapakkasoittaja, perfektionisti ja boheemi, lakimieheksi opiskellut katupoika Kalliosta, stadin slangin taitaja, joka on kotonaan Pohjanmaan puukkojunkkareiden maailmassa. - Huhtikuussa 2103 ilmestynyt, hienon levyarvostelumenestyksen saanut uusi levy Dumari ja Spuget on snadii respektii Kalliolle ja koko stadille. Dumari ja Spuget päättää kesän ainoalla stadin keikallaan KontuFestarin lauantai-illan ja Nurmion häikäisevää tulkintaa tukee svengaava bändi: rumpali Tohtori Hillilä, kitaristi Miikka Paatelainen ja basisti Mitja Tuurala. 
 
Notkea Rotta All Stars

Ainoa, joka vuosi KontuFestareilla esiintynyt Notkea Rotta on itähelsinkiläinen kulttibändi. Sen keulakuvaräppärit on tunnettu jo kymmenen vuoden ajan nimillä Notkea Rotta, Rautaperse ja Rohtori Laine. Yhtye on tullut tutuksi mm. hauskojen ja värikkäiden, tarinoiden muotoon kirjoitettujen sanoitusten johdosta. Lähiöoopperaryhmäksi kutsutun bändin soitanta on viime vuosina myös tiukentunut. Erityisesti kitaristi Rane Raitsikan mukaan tulo on vienyt yhtyettä yhä syvemmälle rouhean live-soitannan ja elektronisen fuusion maailmaan ja matka jatkuu edelleen. Varsinkin keikkatilanteessa yhtye on verevimmillään ja täysin ainutlaatuinen, lokeroimaton tapaus kotimaisen musiikin kentällä.
 
Pelle Miljoona United 

Pelle Miljoona oli yksi ensimmäisiä suomalaisia punk-muusikkoja ja hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat mm. Moottoritie on kuuma sekä Tahdon rakastella sinua. Pelle edustaa edelleen samaa voimaa, vihaa ja toivoa kuten on tehnyt läpi 30-vuotisen uransa löytäen aina uudet sukupolvet yhä uudelleen puolelleen. - Pelle Miljoona United yhtyeeltä ilmestyi mainio Elävänä vastavirrassa  -livealbumi keväällä ja uutta materiaalia päästään kuulemaan elokuun lopussa julkaistavalla, Janne Haaviston tuottamalla Diaspora -studioalbumilla. Ennakkotietojen mukaan levyllä yhdistyvät Pellen kantaaottavat kappaleet ja Tumppi Varosen rakkauslaulut. Pelle Miljoona United kokoonpano: Pelle Miljoona (laulu, rummut), Tumppi Varonen (laulu, basso), Jukka "Mela" Melametsä (kitara).
 
Svjata Vatra (EST)
 
KontuFestarin päälavalle nousee Viron maailmanmusiikin bändien kärkikaartiin kuuluva Svjata Vatra (suom. Pyhä Tuli), joka julkaisi uuden albuminsa Svitlyi schljah (suom. Valoisampi tie) huhtikuussa 2013. Tulifolkiksi musiikkiaan kutsuva yhtye on virolais-ukrainalainen yhtye, joka on viime vuosina noussut yhdeksi Viron suosituimmista bändeistä. Yhtyeen keulahahmolla, ukrainalaissyntyisellä Ruslan Trochynskyilla, on viikatteen, vetopasuunan ja mielettömän lavakarisman lisäksi takanaan loistava yhtye: haitari- ja säkkipillivirtuoosi Kulno Malva, virolaisia säkkipillejä ja munniharppua soittava Juhan Suits sekä lyömäsoitintaituri Martin Aulis. Kappaleidensa aiheita Svjata Vatra ammentaa monien maiden kansanperinteestä ja musiikista. Kun ukrainalainen räiskyvä energia yhdistetään virolaiseen sisäisen mystiseen voimaan, tuloksena on väkisin tanssimaan paneva rytmi ja hurja lavashow.
 
Artur Dutkiewicz Trio (PL)
 
Artur Dutkiewicz on yksi Puolan johtavista jazzpianisteista. Hän on esiintynyt joko sooloartistina, trionsa kanssa tai vierailevana solistina eri puolilla maailmaa. Vuonna 2010 hän levytti trionsa kanssa levyn "Hendrix Piano", jossa ensimmäistä kertaa esiteltiin Hendrixin musiikkia pianojazztrion muodossa. Dutkiewiczin trio on tyylikäs kokoonpano, jossa soittavat Dutkiewiczin lisäksi bassoa Pawel Puszczalo ja rumpuja Lukasz Zyta.
 
Luca Gargano Rhytm Music Orchestra (I/FIN)
 
Luca Gargano on luotsannut lukuisia bändejä ja klubeja sekä vaikuttanut taustalla erilaisissa kulttuuriyhteyksissä musikaaleista radioon. Miehen sooloura alkoi syyskuussa 2010 albumilla Look Back In Laughter ja vuonna 2012 julkaistiin Koskelainen-nimellä suomenkielinen albumi Bola Bola. Vuonna 2013 kielivalikoima laajeni taas: nyt on tarjolla ison bändin voimin uutta lauluntekijämusiikkia italialaismaustein sekä saapasjalkamaan rock- ja popklassikoita. Ohjelmistossa on siis omien biisien lisäksi mm. Lucio Battistin, Vasco Rossin, Jovanottin ja Bigmenin musiikkia.
 
Stadin Juhlaorkesteri
 
Yhdeksänhenkisen, ammattimuusikoista koostuvan, kitaristi Timo Seppäsen johtama Stadin Juhlaorkesterin ohjelmisto koostuu koti- ja ulkomaisista pop-klassikoista sekä jazzballadeista ja svengaavasta rockista. Laulusolisteina loistavat Puistolavalla Timo Turpeinen ja Niina Sallinen. Bändissä ovat mukana lisäksi Heikki ”Hepa” Halme (saxofoni), Sami Pöyhönen (trumpetti), Veli-Pekka ”Puka” Oinonen (kitara), Tero Siitonen (basso), Tero Mikkonen (rummut) ja Tom Nekljudow (lyömäsoittimet).
 
Compagnie de Fakto (F)

Musiikkiesitysten lisäksi festareilla nähdään ranskalaisen Compagnie de Fakton hauska ja yllättävä, katutanssia perinteiseen chanson-musiikkiin yhdistelevä esitys. Teoksen esittävät Puistolavalla Compagnie de Fakton taiteellinen johtaja Aurélien Kairo and tanssija Karla Pollux.
 
Josh Howie (GB)
 
KontuFestarilla päästään nauttimaan myös kuuluisasta brittihuumorista koomikko Josh Howien stand-upin muodossa.
 
DJ Borzin (D)
 
Vuosikymmenten DJ-kokemuksella varustettu DJ Borzin tunnetaan helsinkiläisen Club Balkan Feverin isänä. Klubilla soi kansainvälinen mukaansatempaava funk, joka on saanut vaikutteita myös angloamerikkalaisen kulttuurin ulkopuolelta. Nimensä mukaisesti klubin kuumia rytmejä ammennetaan juuri Balkanin alueelta. Borzin on kerännyt klubilleen esiintymään monia kansainvälisiä huippunimiä, mutta on myös itse kiertänyt maailmaa villin tanssimusiikin lähettiläänä.
 
Musikantit

Vuoden 2012 Lapsen rinnalla -palkinnon saanut, Lastenkulttuurikeskus Musikantit on monitaiteellinen koko perheen harrastuskeskus Kurkimäessä, jossa tarjotaan monenlaista, ensisijaisesti vauvoista ala-aste ikäisiin lapsiin ja heidän vanhemmilleen suunnattua toimintaa muskari-ryhmistä vauvojen värikylpy-työpajoihin ja soitonopetuksesta teatterin ja tanssin opetukseen. KontuFestarilla Musikanttien oppilaat esittävät taitojaan.
 



KontUn legendaarinen ottelu vuonna 1986


Aikaisemmat videot

Ajankohtaista

Tapahtumat

Hel.fi

Helsinginuutiset.fi